tiistai 24. helmikuuta 2015

RN Seinäjoki 21.2

Nana lähti pitkästä aikaaa näyttelykehään ja ilmeisesti meiltä oli tuomari muutos mennyt ohi, sillä tuomarina olikin Leila Kärkkään sijaan Helin Tenson, mutta ei se meitä haitannut. Helin olikin mukava tuomari ja näytti tietävän tasan mistä tykkää, kokeili myös useilta koirilta kylkiluita. Nanan harjoitukset ennen kehää menivät hyvin, mutta kehässä ei sitten niinkään ja tulokseksi saatiin H. Ja tietysti tavanomaisen tuurin mukaan alkoi kylvökausi ja koira oli ihan kapisen ketun näköinen, mutta sai silti turkista hyvät arvostelut (tuomari ei tainnut pöllyttää karvoja), Jämijärven näyttelyissä kuukauden päästä ollaan varmaan kaljuja :'D


lauantai 7. helmikuuta 2015

Näyttelykalenteri päivitetty

2015 vuoden näyttelyt on päätetty, mutta kaikkia koiria kaikkiin mahdollisiin näyttelyihin ei vielä voinut päättää, sillä pentusuunnitelmia on ainakin Ruskalle ja Nanalle. Näyttelykalenteri on päivitetty tapahtumat-sivulle. 

Nanalle on varattu lonkka- ja silmäkuvaukset 24.2 Hakametsän eläinlääkäriin. Toivottavasti saadaan kelpotulokset :) Syksyllä taas olisi tarkoitus Nanan kanssa mennä NOU-kokeisiin, jos kesällä päästään treenaamaan kunnolla ja mielummin oikein koe-säännöillä.

Pentujen ostajat saavat jatkossa meiltä ProBooster pentupaketin, johon olemme lisänneet vielä käytännön tavaroita, joilla pääsee alkuun. Kuulumme ProBooster kasvattajakerhoon. 




keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Näyttelykuumetta havaittavissa!

Nyt on aika taas alkaa suunnittelemaan kesän 2015 vuoden näyttelyitä ja millä vahvuuksilla niihin mennään, itsellä on nyt tarvetta joko lastenhoitajalle tai hyvälle handlerille :) Kalenteri päivitykseen lähiaikoina.