maanantai 13. heinäkuuta 2015

Uutta opittu ja tohtorilla käyty

Ekat maistajaiset
Nyt ollaan luovuttu pentulaatikostakin ja laitettiin koiraportti (tosi kaunis kyhäelmä, mutta toimii...) Sankarit ovat niin vilkkaita, että vessaan ei tahdo päästä ilman seuraa ja seuraa saa paljon vaikka ei tahtoisikaan. Nappuloilla on jo terävät naskalit suussa ja Nana ei nauti imettämisestä enään tippaakaan, kiertäisi juniorit mielummin kilometrin päästä. Pennut ovatkin alkaneet saamaan puuroaterioita ja siitä vasta innostutaankin, se on sit hyvää piimä mössöä. Kerran saivat jälkiruokana matokuurin ja olivat ensin innoissaan, mutta sitten koitettiinkin vähän mäklätä mömmöt pois suusta, ei tainnut olla hyvää. Kaikki pennut tietää jo, kuka on varaemo ja syliin pyydetään heti kun varaemo saapuu puhelemaan portille. 

Voi apua!


Tänään olikin ihan ihan kamala päivä kun tuli monta uutta asiaa pienelle aikaa! Ensin vähän saatiin totutella nurmikkoon tassujen alla ja suurin osa oli ihan innoissaan ja taapersivat jo kovaa pakoon, toisilla oli taas vähän jännät paikat, mutta siitä selvittiin kunnialla, kaikki osasivat pissata ulos :D

Ensimmäiset kosketukset nurmikolla

Nyt lähdetään lääkäriin!


Sitten pakattiin vauvat pahvilaatikkoon ja lähdettiin ajelulle, se oli pentujen mielestä ihan outoo ja sitä säestettiin huoltoasemalle saakka, mutta todettiin, että eihän se matkustaminen niin kamalaa ollutkaan. Osa nukkui täyttäpäätä kun saavuttiin määränpäähän, eläinlääkäriin. Kukaan ei oksentanut ja paluumatkakin sujui hienosti, joten pitkän matkan taittajat selviävät kanssa varmasti hyvin uusiin koteihin. Enemmän jännittää, että kuinka Nana reagoi pentujen häviämiseen, sillä se oli syönyt koristetyynyt pentujen poissaollessa. Ja se ei koskaan ole syönyt mitään... tiedettävästi tai ne on laitettu terrierin piikkiin. Onhan se syönyt sentään kolme sohvaa + muuta irtaimistoa.

Kävimme eläinlääkäri Kirsi Norkion luona hakemassa tunnistusmerkinnät ja samalla suoritettiin pentutarkastus. Kirsi oli mielissään pikku pullukoista ja kehui kaikkia kuinka hyvässä kunnossa ovat. Keltään ei löytynyt mitään poikkeavaa tai sanottavaa, vaikka varaemo pelkäsi, että pennut ovat liian lihavia. Kaikille tuli oma rokotekortti, mihin kirjataan vielä madotukset niin uudet perheet tietävät niiden ajankohdat. 

Eläinlääkäri Kirsi Norkio


Voi kauhistus kuinka aika menee nopeasti, on vain kaksi viikkoa kun pennut lähtevät omiin perheisiin, talon emäntä on jo valmiiksi hädissään, mutta onneksi kaikille on löytynyt ihanat perheet ja kaikkien kanssa päästy tutustumaan. 

 
Tää kuva laitettiin vaan siks, kun on niin söpö :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.