lauantai 22. elokuuta 2015

RN Seinäjoki

Ei olisi koskaan uskonut, että saan ton miekkosen näyttelykehään pyöriin, mutta tulipahan se nähtyä ainakin kerran elämässä, toivottavasti toistekin. Kuvia kiellettiin ottamasta, mutta milläs se sieltä kehästä esti ;) joten tänne myös laitan niitä, kun onhan koira hieno ja eihän siinä mun maalaisjuntissakaan mitään vikaa oo ;) 

Ali oli ensimmäistä kertaa elämässään näin pitkällä reissulla ja ei koskaan käynyt tälläisissä tapahtumissa ja käytös oli aivan loistavaa, ihan hämmästyin, odotin ihan, että olisin vihellellen hiippaillut Mintun kanssa sivummalle ja leikkinyt, että ihan vieraita on nuo huonokäytöksiset juntit :D Alin luonnetta kehuttiin kovasti. 

Tuomarina toimi Jari Fors, joka varmaan näistä "näyttely kokoisista" enemmän pitää, sillä yksikään käyttöluokan koira ei ERIä saanut ja ensimmäinen kommentti oli: "Kyllä huomaa, että kehään saapui koe-koirat" :D Arvostelu oli kuitenkin Alilla hyvä:

"Keskikokoinen, oikeat mittasuhteet. Lähes oikealinjainen pää, hieman pienehköt korvat. Hyvä kaula ja selkä, hieman lyhyt luisu lantio. Hieman ulkonevat kyynärpäät, muuten hyvät raajat. Riittävä karva ja väritys. Normaali liike ja luonne oikea 1"

EH, KÄK3

Alia kannattaisi vielä käyttää näyttelyissä, mutta Petri ei kehään tahdo mennä ennenkuin taas on "pakko" Jetan kanssa hakea tulos, jotta kokeissa saadaan käydä, joten handleri olisi kiva saada kuvioon mukaan ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.