sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Ajokoira Ali

Monen vuoden metsätovereiden suostuttelun jälkeen Ali ilmoitettiin Ikaalisten pitkään ketunajokokeeseen, koe järjestettiin 19.12.2014 Edellinen päivä lupasi hyvää koekeliä, mutta sää muuttui nopeasti ja koepäivänä satoi aamusta asti vettä ja lumet sulivat pois ja koepäivänä oli musta maa ja ajoteillä saattoi olla vähän lunta.

Koira päästettiin hakemaan kello 9.30 ja haku kesti 36 minuuttia jolloin ensimmäinen kettu saatiin liikkeelle. Kovinkaan montaa minuuttia se ei kestänyt, sillä ajo päättyi ojapenkkaan kokonaisen kuuden minuutin ajon jälkeen. Koira oli kaivoi itsensä ojapenkkaan ketun perässä.  10 minuutin huutelun jälkeen koira tuli luolasta pois ja saatiin kiinni, ennen kuin ehti takaisin repolaisen perään. 

Toinen haku alkoi kello 11.00 ja tällä kertaa haku kesti 6 minuuttia ja saatiin toinen kettu liikkeelle. Kettu oli hyvä ja ajoaikaa saatiin kasaan 114 minuuttia. Koira olisi mieluusti halunut jatkaa ajoa, mutta ajan täytyttyä otettiin se kiinni. Koe päättyi kello 13.15

Koe pisteet 86p, lisähaulla olisi saanut nostettua pistemäärää, mutta ykköstuloksen saavutettua päätettiin koe lopettaa. Pisteillä saavutettiin palkintosija 1.

Tuomareina toimivat Jani Mäntylä ja Ossi Hakala. Ylituomarina toimi Jouni Vanhatalo.

Koekertomuksen antoi Petri.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.